torstai 30. lokakuuta 2008

Terveisiä Virginiasta!


Blokiin ei ole tullut nyt mitään uutta kun olen reissussa amerikassa. Kuuden viikon reissusta on pari viikkoa vielä jäljellä.Erilaisia tyllia ostin ison boxin ja pastavärejä sellaisen 12 värin paketin. Laitan juttua kunhan kotiudutaan.

Joku kyseli tekemästäni paprika sammakosta. Idea ei ole täysin omani. Idean sain jostakin vanhasta sähkopostista jonka kiersi... Ideaa saa siis käyttää ihan vapaasti!



sunnuntai 5. lokakuuta 2008

70-luvun kakkukuvat


Tällaiset näistä sitten tuli. Minä tein vain nämä päälliset, työkaverini teki kakut.



torstai 2. lokakuuta 2008

Kuva kakun päälle 70-luvun bileisiin


Kokeilin kuvan maalaamista marsipaanille. Kaksi kuvaa pitäisi maalata kakkujen päälle, aiheena 70-luku. Tässä harjoitus.



Kuva, josta idea lähti löytyi netistä. Maalasin taustan ensin  ja seuraavana päivänä taustan kuivuttua loput..

   

Lopullisista päällisistä kuvat myöhemmin :O)