lauantai 25. huhtikuuta 2009

Inspiroidu -haaste #52


Tällainen oli haaste tällä kertaa:

"RAKKAUDESTA RUOKAAN
Tallenna lempiruokasi ohje, häämenu, ensimmäisen äitienpäivän aamupala, mummon lihapullien salainen ainesosa tai aivan uusi ja samalla testaamasi ruokaohje. Journalingina voi toimia ruokaan tulevat ainesosat tai työvaiheluettelo. Kuvat voivat olla itse ruuasta tai yksittäisestä raaka-aineesta. Kuvituksena voi toimia aivan yhtä hyvin kuva ravintolan edustalta kuin kauppakassistakin. On hyvä muistaa myös se, että ilman valokuviakin voi skräpätä. Entä millainen olisi unelmien illallinen, mitä siihen kuuluisi?"

Olen suunnitellut jo jonkin aikaa tekeväni sivun näistä kuvista. Keräsin samalle sivulle useamman tekemäni täytekakun kuvan. Journalingista joka pilkistää yhden kuvan alta löytyy teksti "lääkäri ja hoitaja ankat -kakku työpaikalle" ja ohje täytekakkupohjaan :O) Tällä kertaaa päädyin kirjoittamaan kaikki tekstit itse kun en löytänyt sopivia valmiita kirjaimia... Nuoli ja kakut, joista tausta leikattu pois on kiinnitetty kohotarrapaloilla.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Muutama kortti taas pitkästä aikaa...


Ylemmän annoin isälleni syntymäpäiväkortiksi, alempi vielä odottelee laatikossa:



Kortti kaverille tyttövauvan syntymän johdosta  (alla kirjekuori):



Tämän annoin muistaakseni synttärikorttina lapselle:

Pääsiäiskortti 2009


Pääsiäiskortit tein tänä vuonna ihan kartongista ja kuvat leikkasin kangasnauhasta (Paprus), teksti ääriviivatarra. Tein korteista vähän erilaisia. Tasan yksi oli enää antamatta kun tajusin ottaa kuvan :O( Osa oli mielestäni paremman näköisiä kuin tämä:



 Tässä meidän pojat lähdössä virpomaan. Reippaasti kävivät kaksin naapureilla :O)